3 syytä valita vaunukuivuri – Granell, Snappertuna
Snappertunassa, Uudellamaalla sijaitsevaa Olarsin tilaa viljelevät Johnny Granell puolisonsa Mikaela Holmberin kanssa. Perheestä löytyy jo innokkaita tilan jatkajia seuraavassakin sukupolvessa, sillä kolme poikaa toimivat reippaina apulaisina tilalla.
Työtä riittää, sillä viljelyalaa on yli 100 hehtaaria. Tilan kaikki vilja myydään eteenpäin. Kuvassa myös pojat Wictor ja Wilmer. Walter oli kuvanottohetkellä päiväunilla.
Viljelykasvit
- Herne
- Kaura
- Vehnä
- Ruisvehnä
Oma vaunukuivuri toimii investointina seuraavalle sukupolvelle
Tila on alun perin Mikaelan kotitila. Vilja kuivattiin aiemmin kahdella vuonna 1968 rakennetulla kuivurilla, joista toinen oli vuokrattu. Kuivureissa ei ollut lainkaan automatiikkaa, joten pariskunta päätti investoida uuteen vaunukuivuriin. Uusi vaunukuivuri säästää aikaa, polttoainetta ja toimii investointina myös tulevalle sukupolvelle.
Uusi vaunukuivuri säästää valtavasti aikaa. Aiemmin käytimme kahta vanhaa, ilman automatiikkaa toimivaa kuivuria ja jouduimme juoksemaan niiden välillä sekä valvomaan niitä vuorokauden ympäri. - Kuivurien täyttö ja tyhjennys veivät aina paljon aikaa ja usein meidän oli oltava yhtä aikaa molemmissa kuivureissa. Uusi vaunukuivuri vastaa kooltaan kahta vanhaa kuivuria, minkä ansiosta kuivatus on nyt huomattavasti nopeampaa ja öljynkulutus pienempää, Granell kertoo.
3 syytä valita Mepun K-sarjan vaunukuivuri:
- Vaunukuivuri on kustannustehokas ja nopea pystyttää.
- Markkinoiden eniten myyty kuivurimalli Suomessa, laatuun voi luottaa.
- Vaunukuivuri toimii myös investointina tulevaisuuteen, koska sillä on erittäin hyvä jälleenmyyntiarvo.
Vaunukuivuri M 275K pääsi käyttöön jo rakennusvuonna
- Mepun vaunukuivuriin päädyttiin siitä kuultujen käyttökokemusten vuoksi. Malli on ollut kauan käytössä, joten siihen voi luottaa, Johnny sanoo. Vaunukuivuri lämpiää 400kW ylipaineuunilla. Lämmitysmuodoksi valikoitui öljy, sillä se on mallissa vakiona ja siksi edullisin hankintana. Tulevaisuudessa Granell luultavasti hankkii lisäksi radiaattorin.
Kuivurissa on mukana ohjausautomatiikkaa, joka tekee kuivurista helppokäyttöisen. Puhelimeen kilahtaa hälytys, jos kuivatessa ilmenee jotakin ongelmaa ja kuivauksen ollessa valmis.
"Parasta on vaunukuivurin hyvä ja riittävä kuivauskapasiteetti" - Johnny Granell.
Haluatko tietää mikä vaunukuivureistamme sopisi sinun tilallesi?